lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kontaktissa etänä

Kouluissa on tänään laulettu Suvivirttä. Kansalaisopistoissa varsinainen lukukausi päättyy huomattavasti aiemmin, mutta työ jatkuu seuraavan lukuvuoden suunnittelun ja henkilökunnan oman kouluttautumisen merkeissä. Muun muassa digi-projektiamme koko kevätkauden eteenpäin luotsannut digitiimi on järjestänyt kevään aikana useampiakin koulutustilaisuuksia, joissa on perehdytty milloin minkin sovelluksen hyödyntämiseen.

Digitiimi on koostunut pääasiassa määräaikaisista työntekijöistä. Heistä on hyvästelty jo kaksi jäsentä, ja kolmaskin on lähdössä ennen juhannusta. Työntekijät ovat osoittaneet tarpeellisuutensa, mutta projekti on projekti. Niitä tulee ja menee, ja projektin loppumisen jälkeen asian tulisi jäädä elämään päätoimisten työssä.

Joskus se ei kuitenkaan onnistu ilman lisävoimia. Olemmekin esittäneet kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen johdolle vankkoja perusteita puoli vuotta kokeilemamme järjestäjä-vakanssin vakinaistamiselle. Työväenopistolle on asetettu kymmenen prosentin digitarjooman tavoite. Puolen vuoden tarkastelun tulos on, että digitaalisuuden haltuunottaminen ja käyttö streamausten ja verkkoa hyödyntävien kurssien muodossa ei onnistu nykyresurssein. Erityisesti luennointi läsnäoleville ja ja yhtäaikainen suoratoisto etäyhteydessä oleville edellyttää paikalle teknistä henkilöä. Myös verkkoa hyödyntävien kurssien lisäämisessä asiaan perehtynyt tekninen henkilö on omiaan lisäämään tuntiopettajien henkistä selkärankaa.

Digitaalista kontaktia lisätään myös asiakaspalvelussa. Tulevana maanantaina (5.6.2017) otetaan työväenopiston kotisivuilla käyttöön chat-palvelu: "Hei, kuinka voin auttaa?" Mikäli opistosihteerit eivät ole tavoitettavissa, ei chat-ruutu tule näytölle. Chatin käyttöä, toimivuutta ja tarvetta testataan toimiston aukiollessa arkipäivisin klo 9.00 - 15.00. Käyttökokemuksia tullaan arvioimaan lokakuun alkupuolella. Toivottavasti asiakkaiden kokemukset tulevat olemaan hieman paremmat kuin Vapa median chat-palvelujen arvioinnissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti